Anteeks. Anteeks, että en ole kirjoittanu moneen kuukauteen. En vain ole jaksanut. Laihtunut en ole. Päin vastoin lihonnu. Oon taas lähtöpisteessä. En osaa oon huono !!! VIHAAN ITTEENI!!!
Oon Nupolla oottamassa, että joudun sisälle.
Oon työssäharjoittelussa ja se on tosi väsyttävää. Se on syy miksi en ole pahemmin kirjoitellu.
Oon ollu nyt muutaman päivän tai viikon tosi herkkänä ja en oikeastaan tiedä miks. Siis saatan ruveta itkeen ihan vaan jostain iloisesta tekstistäkin. Mutta tänään yks mies alko haukkumaan mun jakoja, koska en antanu sille tupakkaa. Joo tiiän että mun jalat on vitun paksut, mutta se kommentti ei vaikuttanu muhun sillee mitenkää, että en ruvennu itkemään.
Mutta sellasta. Pieni postaus.
Anteeks vielä
torstai 6. huhtikuuta 2017
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Itsemurha
Elämä kusee, niiku on jo pitkää aikaa. Alotin eilen uuden lääkiryksen, joka itseasiassa taitaa olla viimeinen vaihtoehto.
Lueskelin sitten niitä haittavaikutuksia, ja minun onnekseni sieltä löytyi "haittavaikutuksena" laihtuminen ja ruokahaluttomuus. Sehän passaa aivan mainiosti.
Oon alkanu näkemään todella paljon itsetuhoisia unia. Mun unissa mä pääosin viiltelen tai teen itsemurhan. Kaksi mieleenpainuvinta unta on sellaiser, kun ekassa unessa meinasin tehdä itsemurhan, mutta juuri ennen kun tein sen, aloin huutaa ja itkee, etten halua. Seuraavassa unessa halusin taas niin paljon, että teinkin sen ihan rauhallisesti.
Mä oon muutenkin miettiny tosi paljon, että jos päättäisin lähteä, niin millä tavalla. TÄMÄ EI TODELLAKAAN OLE VIHJE TAI ESIMERKKI TEILLE! Itse en haluaisi välttämättä hypätä mitenkää junan alle tai katolta tai rekan eteen. Mä ite haluaisin laittaa mun valkoisen hörhelömekon päälle, juoda itteni kunnolla humalaan ja sitten kävellä talvella/keväällä (kun jäät on sulanu) paljain jaloin järveen ja hukuttautua. Se olisi sairaasti sanottuna minun mielestä kaunista.
Lueskelin sitten niitä haittavaikutuksia, ja minun onnekseni sieltä löytyi "haittavaikutuksena" laihtuminen ja ruokahaluttomuus. Sehän passaa aivan mainiosti.
Oon alkanu näkemään todella paljon itsetuhoisia unia. Mun unissa mä pääosin viiltelen tai teen itsemurhan. Kaksi mieleenpainuvinta unta on sellaiser, kun ekassa unessa meinasin tehdä itsemurhan, mutta juuri ennen kun tein sen, aloin huutaa ja itkee, etten halua. Seuraavassa unessa halusin taas niin paljon, että teinkin sen ihan rauhallisesti.
Mä oon muutenkin miettiny tosi paljon, että jos päättäisin lähteä, niin millä tavalla. TÄMÄ EI TODELLAKAAN OLE VIHJE TAI ESIMERKKI TEILLE! Itse en haluaisi välttämättä hypätä mitenkää junan alle tai katolta tai rekan eteen. Mä ite haluaisin laittaa mun valkoisen hörhelömekon päälle, juoda itteni kunnolla humalaan ja sitten kävellä talvella/keväällä (kun jäät on sulanu) paljain jaloin järveen ja hukuttautua. Se olisi sairaasti sanottuna minun mielestä kaunista.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Pitkästä aikaa.
Niin...
Pitkästä aikaa tuun taas ilmoittamaan itestäni.
Elämä menee edelleen alamäkeä, ja elämänhalu vain katoaa joka päivä enemmän ja enemmän.
Olin viikonloppuna oksennustaudissa, mikä oli ihan kamalaa, mutta siinä mielessä positiivista, etten syönyt lähestulkoon mitään.
Laihduttaminen menee todella huonosti, mutta jospa mä saisin nyt itseäni otettua niskasta kiinni, enkä enään ahmisi. Tämän päivän tavoitteena on se, etten syö ollenkaan tai sitten ainoastaan yksi ateria.
Mulla on kokeiltu jo ihan super montaa lääkettä. On vaihdeltu merkkejä, yhditelty, sekä nosteltu annoksia, mutta mikään ei auta. Jos on vähääkää auttanut, niin sitten on tullu jotain inhottavia haittavaikutuksia, jolloin on taas pitäny vaihtaa.
Tällä hetkellä mulla ei tavallaa oo mitää, ja oottelenkin keskiviikkoa, jotta pääsisin lääkekontrolliin. Ei mua kieltämättä enää kamalasti huvita minkään oikeen lääkkeen ettiminien, koska elämänhalukin katoaa.
Itseasiassa, ollaan kokeiltu jo niin montaa eri lääkettä, että enään on ainoastaan 1 vaihtoehto jäljellä, ja mulla ei ole hajuakaan mitä sen jälkeen tapahtuu.
Mulla oli viime viikon torstaina eka aika NUPOlla. Sanotaan häntä vaikka.... Enkeliksi.
Enkeli vaikutti jo tolleen ekalla kerralla tosi mukavalle, ainut asia josta en kauheasti pitänyt, oli se miten hänellä oli kokoajan mielestäni tekohymy. Siinä vain tulee sellainen olo, että itekkin olisi pakko hymyillä.
Meinasin ruveta Enkelin luona itkemään... erikoista tässä on se, etten ole koskaan itkenyt kenenkään hoitokontaktin luona. Syy itkuun oli yksinkertaisesti vain se, kun käytiin läpi mun "elämää" ja siihen liittyviä "ongelmia" . Mua alko ahdistamaan se niin paljon ja siitä syystä meinasin ruveta itkemään.
Ainakin tiiän nyt seuraavalla kerralla, ettei mun kannata meikata lainkaan, koska itku on todella toden näköistä.
Nyt pitäisi lähteä töihin, ja itku meinaa taas päästä, sillä en lainkaan jaksaisi. Enhän minä jaksa elääkkää enään.
Pitkästä aikaa tuun taas ilmoittamaan itestäni.
Elämä menee edelleen alamäkeä, ja elämänhalu vain katoaa joka päivä enemmän ja enemmän.
Olin viikonloppuna oksennustaudissa, mikä oli ihan kamalaa, mutta siinä mielessä positiivista, etten syönyt lähestulkoon mitään.
Laihduttaminen menee todella huonosti, mutta jospa mä saisin nyt itseäni otettua niskasta kiinni, enkä enään ahmisi. Tämän päivän tavoitteena on se, etten syö ollenkaan tai sitten ainoastaan yksi ateria.
Mulla on kokeiltu jo ihan super montaa lääkettä. On vaihdeltu merkkejä, yhditelty, sekä nosteltu annoksia, mutta mikään ei auta. Jos on vähääkää auttanut, niin sitten on tullu jotain inhottavia haittavaikutuksia, jolloin on taas pitäny vaihtaa.
Tällä hetkellä mulla ei tavallaa oo mitää, ja oottelenkin keskiviikkoa, jotta pääsisin lääkekontrolliin. Ei mua kieltämättä enää kamalasti huvita minkään oikeen lääkkeen ettiminien, koska elämänhalukin katoaa.
Itseasiassa, ollaan kokeiltu jo niin montaa eri lääkettä, että enään on ainoastaan 1 vaihtoehto jäljellä, ja mulla ei ole hajuakaan mitä sen jälkeen tapahtuu.
Mulla oli viime viikon torstaina eka aika NUPOlla. Sanotaan häntä vaikka.... Enkeliksi.
Enkeli vaikutti jo tolleen ekalla kerralla tosi mukavalle, ainut asia josta en kauheasti pitänyt, oli se miten hänellä oli kokoajan mielestäni tekohymy. Siinä vain tulee sellainen olo, että itekkin olisi pakko hymyillä.
Meinasin ruveta Enkelin luona itkemään... erikoista tässä on se, etten ole koskaan itkenyt kenenkään hoitokontaktin luona. Syy itkuun oli yksinkertaisesti vain se, kun käytiin läpi mun "elämää" ja siihen liittyviä "ongelmia" . Mua alko ahdistamaan se niin paljon ja siitä syystä meinasin ruveta itkemään.
Ainakin tiiän nyt seuraavalla kerralla, ettei mun kannata meikata lainkaan, koska itku on todella toden näköistä.
Nyt pitäisi lähteä töihin, ja itku meinaa taas päästä, sillä en lainkaan jaksaisi. Enhän minä jaksa elääkkää enään.
tiistai 24. tammikuuta 2017
Is this the end?
Olen todella loppu. Minulla on jo neljä diagnoosia ja pelkään vain, että niitä tulee lisää.
Olen menettänyt kaksi todella tärkeää ystävää, satuttamalla niitä ilman tarkoitusta. Minä idiootti en edes ole tajunnu satuttavani heitä. Olen kokoajan ollut vain tässä minun sairaassa maailmassa.
Olen lihonnut aivan saatanasti ja laihdutus menee aivan päin persettä. Olen siis lihonnut 5-8 kg ja laihtumisesta ei ole tietoakaan. En edes jaksa pahemmin enän välittää, sillä elämänhalu on aivan kateissa.
Jos satun näkemään jonkun silla, junan tai muuta vastaavaa, mietin vain olisiko nyt se hetki. En kuitenkaan tiedä miksi en ole jo sitä tehnyt.
Olen yrittänyt selittää itseäni muille, kertoa kuinka paha olo minulla on. Yleensä he ovat kuunnelleet minua, mutta heti jos tulee riitää, niin mua lyödään naamaan sellaisella asialla kun, että "mulla on asiat paljon huonommin kun sulla, Sulla on kaikki asiat hyvin, niin miten voit muka olla masentunut. Ryhdistäydy ja elä elämääsi äläkä takerru jokaiseen asiaan". Olisikin sitten vittu niin helppoa. Ja ei se mitään merkitse kuinka asiat teknisesti on. Mä vihaan sitä, että toisia ihmisiä ja sen tunteita arvostellaan ja verrataan sen perusteella, miten asiat on teknisesti. Mulla on huono olla ja piste. Älkää pliis tulko vertailemaan ja jos jokin asia ei miellytä, niin pidä vaan suus kiinni ja anna mun olla. En jaksa kuulla yhtään enempää vertailua tai syyttelyä. Minä en valehtele, joten älä silloin väitä muuta. Usko tai häivy.
En tiedä jaksanko enään ylläpitää tätä blogia. En edes tiedä jaksanko ylläpitää itseäni. Saatan ehkä välillä yulla postaamaan jotain, mutta se on vain EHKÄ.
Olen menettänyt kaksi todella tärkeää ystävää, satuttamalla niitä ilman tarkoitusta. Minä idiootti en edes ole tajunnu satuttavani heitä. Olen kokoajan ollut vain tässä minun sairaassa maailmassa.
Olen lihonnut aivan saatanasti ja laihdutus menee aivan päin persettä. Olen siis lihonnut 5-8 kg ja laihtumisesta ei ole tietoakaan. En edes jaksa pahemmin enän välittää, sillä elämänhalu on aivan kateissa.
Jos satun näkemään jonkun silla, junan tai muuta vastaavaa, mietin vain olisiko nyt se hetki. En kuitenkaan tiedä miksi en ole jo sitä tehnyt.
Olen yrittänyt selittää itseäni muille, kertoa kuinka paha olo minulla on. Yleensä he ovat kuunnelleet minua, mutta heti jos tulee riitää, niin mua lyödään naamaan sellaisella asialla kun, että "mulla on asiat paljon huonommin kun sulla, Sulla on kaikki asiat hyvin, niin miten voit muka olla masentunut. Ryhdistäydy ja elä elämääsi äläkä takerru jokaiseen asiaan". Olisikin sitten vittu niin helppoa. Ja ei se mitään merkitse kuinka asiat teknisesti on. Mä vihaan sitä, että toisia ihmisiä ja sen tunteita arvostellaan ja verrataan sen perusteella, miten asiat on teknisesti. Mulla on huono olla ja piste. Älkää pliis tulko vertailemaan ja jos jokin asia ei miellytä, niin pidä vaan suus kiinni ja anna mun olla. En jaksa kuulla yhtään enempää vertailua tai syyttelyä. Minä en valehtele, joten älä silloin väitä muuta. Usko tai häivy.
En tiedä jaksanko enään ylläpitää tätä blogia. En edes tiedä jaksanko ylläpitää itseäni. Saatan ehkä välillä yulla postaamaan jotain, mutta se on vain EHKÄ.
torstai 22. joulukuuta 2016
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Loppu
Oon aivan lopussa. Ihmiset näkee mun olevan ihan kunnossa, mutta todellisuudessa olen aivan loppu. En näe mitään järkee elämässä ja kaikki on aivan turhaa. Oon niin väsynyt, että voisin koko ajan vain nukkua.
Mielessä pyörii koko ajan itsetuhoisia ajatuksia, sekä pelko siitä, milloin romahdan aivan täysin. Mitä sitten tapahtuu kun en pysty enään tekemään mitään?
Vihaan itseäni niin paljon. Eilen kun olin äitini kanssa ostoksilla, katoin itseäni jokaisesta peilistä jonka ohi satuin kävelemään. Näin vain jotain niin vastenmielistä sieltä peilistä. Oon oikeasti lihonnu ihan saatanasti, koska oon syöny älyttömästi mun väsymykseen, sekä napostellut paljon tupakan polton lopettamisen takia.
Kun olin kävellyt tarpeeksi monen peilin ohitse, mua rupes ahdistamaan ihan kamalasti. Tuntui sille, että en saisi henkeä. Itku oli tosi lähellä. Mun oli vain pakko pitää kulissit pystyssä, jotten joutuis selittämään äidille mikä mulla oli hätänä.
Joo, tiedän pyytäväni koko ajan anteeksi siitä, että postaan huonosti, mutta se on totuus ja olen oikeasti pahoillani siitä. Mä yritän ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne teille.
Jos jollain teistä on samanlaisia tunteita kuin minulla, niin ette ole ainoita. Meitä on paljon.
Koska kaikki ei vaan ymmärrä meitä, niin pidetään me yhtä ja annetaan toisillemme vertaistukea.
Kiitos ja anteeks
~Höyhenistä kevyin~
Mielessä pyörii koko ajan itsetuhoisia ajatuksia, sekä pelko siitä, milloin romahdan aivan täysin. Mitä sitten tapahtuu kun en pysty enään tekemään mitään?
Vihaan itseäni niin paljon. Eilen kun olin äitini kanssa ostoksilla, katoin itseäni jokaisesta peilistä jonka ohi satuin kävelemään. Näin vain jotain niin vastenmielistä sieltä peilistä. Oon oikeasti lihonnu ihan saatanasti, koska oon syöny älyttömästi mun väsymykseen, sekä napostellut paljon tupakan polton lopettamisen takia.
Kun olin kävellyt tarpeeksi monen peilin ohitse, mua rupes ahdistamaan ihan kamalasti. Tuntui sille, että en saisi henkeä. Itku oli tosi lähellä. Mun oli vain pakko pitää kulissit pystyssä, jotten joutuis selittämään äidille mikä mulla oli hätänä.
Joo, tiedän pyytäväni koko ajan anteeksi siitä, että postaan huonosti, mutta se on totuus ja olen oikeasti pahoillani siitä. Mä yritän ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne teille.
Jos jollain teistä on samanlaisia tunteita kuin minulla, niin ette ole ainoita. Meitä on paljon.
Koska kaikki ei vaan ymmärrä meitä, niin pidetään me yhtä ja annetaan toisillemme vertaistukea.
Kiitos ja anteeks
~Höyhenistä kevyin~
maanantai 21. marraskuuta 2016
Valitettavasti
kyllä, olen vielä hengissä. Välillä kuitenkin toivon etten olisi.
Mulla on lääkitys ja käyn juttelemassa ammattilaisten kanssa, mutta jostain syystä mikään ei auta.
Tuskin mä edes haluan enään parantua.
Voimatkin on niin loppu... johtuen varmaan siitä että en saa enään nukuttua.
Pahoittelen että en enään ole postaillu, mutta koittakaa ymmärtää, että voimat vaan laskee. Yritän vielä jossainvaiheessa tulla postailee paremmin. Nyt tarviin kuitenkin aikaa.
Mulla on lääkitys ja käyn juttelemassa ammattilaisten kanssa, mutta jostain syystä mikään ei auta.
Tuskin mä edes haluan enään parantua.
Voimatkin on niin loppu... johtuen varmaan siitä että en saa enään nukuttua.
Pahoittelen että en enään ole postaillu, mutta koittakaa ymmärtää, että voimat vaan laskee. Yritän vielä jossainvaiheessa tulla postailee paremmin. Nyt tarviin kuitenkin aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)